15911_10152593043050889_7061856756496815659_n

Tuo paikka on tunteita herättävä. Rakastan sitä. Tässä kuvassa on elämän valoa, jota kohti mennän yksin. Selviydytään. 

Open your eyes, look within.
Are you satisfied with the life you’re living ?
– Bob Marley-

Oon heränny jo neljältä. En saannu enään unta. Asunnossani on viileä ja ulkona tuulee. Jännittävä päivä tulossa.

Ollaan Janin kanssa menossa Helsinkiin ja illalla nähdän Rival Sons. Illalla tajusin että bändi alkaa esiintyyn myöhemmin kuin luulin ja juna lähtee takaisin liian aikaisin. Varasin sitten huoneen yhdestä pikku hotellista ja jäädään yöksi. Rival Sonsien keikkaa ei jätetä kesken.

Onneks Helsinki on täynnä halpoja hotelleja keskustasta ja trivago on kyllä aivan ehdoton. Sunnuntaina oli taas yks voimauttava kuvaus-sessio ja ympärillä pyöri ihania, kauniita ja vahvoja naisia. Jokaisella omat taistelunsa, mutta silti mennään eteenpäin päivä kerrallaan. Välillä suru murtaa meitä, välillä se on arki ja arjen haasteet, välillä ne käyvät liian suuriksi ja välillä liidellään tasaisesti. Elämä ripottelee toivoa ja angstia vuoronperään kuin hellä sade ja välillä sattuu ja sitten on niitä pieniä ja suuria onnenhetkiä jotka saattaa kestää vain ohikiitävän hetken.

Kaiken se kestää. Kaiken se kärsii. Minä ja minun elämäni. Se elämä joka kietoo meitä yhteen ihmeellisellä tavalla.

Sen päättyvyyttä ei tajuakkaan ennenkuin se hipoo ihan läheltä ja koskettaa syvältä. Tässä kuvauksessa oli kyse juuri siitä. Kuinka mennään välillä syvissä vesissä eikä auta kuin luottaa huomiseen ja uskoa johonkin joka vie eteenpäin, on se sitten jumalaa, kohtaloa, jotain parempaa joka odottaa. Tämä on synkkää aikaa, harmaata ja koleaa. On vaikeaa välillä löytää tunneli päästä valoa, se on niin pitkä. Pimeä ja kylmä. Tän päivän vuoksi minä näen valoa. Kun pääsee käymään jossakin, parhaassa seurassa. Irtautumaan hetkeksi arjesta. Oon soittanu pianoo joka päivä, mulla on sellainen kyky että kun kuulen jonkun biisin niin jotenkin osaan soittaa sen, omalla tavallani. En osaa selittää sitä. Olen iloinnut suunnattomasti tästä kyvystäni, pystyn toteuttamaan juttuja sillä. Saan ihmiset tuntemaan. Saan itseni tuntemaan. Se on ollut paras ostos ikinä. Nyt kun se tuossa on niin en ikinä luovu siitä. Kuuntelen ( aivan superloistavaa ) Madrugadaa ja juon kylmää kahvia ja väsyttää niin että ajatus jotenkin vain kulkee ja silti tekisi mieli mennä nukkumaan.

” I follow under the wheel of the moon with a circle sand and bad dreams
See everything piles up no, and everything is exactly what it seems
I feel tempted to call friend
And say: hey that’s no it all
You see I comprehend everything now
And this experiment has blown up in my face like a snowball ”

Madrugada – Madrugada

Sunnuntain kuvauksessa the make-up artist oli jälleen Jaana Stenman. Love her.

Mukana oli ystäväni Ulrika ja kuvattavina oli Anne ja Johanna.

 

10636939_10204408658710753_6407024766690990914_o 1939845_10204408658190740_5532496194826061423_o

Behind the scenes shots by Ulrika.

1455857_10152593043035889_1406339989735037522_n

She does the magic and we follow.

1012962_10152593043110889_6275290363684345184_n

Free your mind.

None but ourselves can free our minds.

Bob Marley

10392408_10152593043085889_2488993260581821588_n

10665097_10152593043140889_5684467337147523735_n 10411272_10152593043115889_4668158557672661179_n 10256475_10152593042800889_3111086214685610987_n

A friend is someone who gives you total freedom to be yourself.


– Jim Morrison
 –

1533738_10152593042915889_8253610420606040433_n

10639685_10152593042960889_2467938268612502495_n 15911_10152593043050889_7061856756496815659_n 10730853_10152593043130889_2168722216465131163_n

Kuvat : 5D mark III & Canon 24-70 2.8 / 70-200 2.8

Thankyou Ladies 
Share Button
Facebooktwitterlinkedinrssyoutube
Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail