Hello there !

Piti pitkästä aikaa poiketa täällä kun oli tullu kiva kommentti tuosta Clarice poustauksesta. Kiitos siitä !

Poistin samalla melkein 1000 roskapostiviestiä. Käsittämätön määrä. Mutta siitä onkin käsittämättömän kauan kun on täällä käynyt. Tuntuu että ei ole aikaa kirjotella. Facebookin sivulleni ( sonja hagström photography ) päivitän melkolailla kuvia ja useesti. Sieltä löytyy matskua. Tämä on ollut ehkä rankin kevät ikinä. Paljon valtavia elämänmuutoksia. Hyviä, huonoja, parempaa ja nyt tosijees. Kaikkein suurin haave joka on liittynyt kuvaamiseen ja siihen omaan tilaan on toteutumassa monen mutkan jälkeen. Muutan elokuussa vanhaankaupunkiin ja asunto on sen verran iso että saan sinne kauan kaivatun tilani. ” The shooting room ”. En tiedä yhtään mitään studiokuvaamisesta tai valoista, ja onnekseni saan siihen ammattilaiselta apua.

Olen äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen. Asunto on juuri sellainen mistä aina olen haaveillut ja odotan kovasti muuttoa. Asunto on vanhassa talossa jossa on korkeat huoneet ja ikkunat. Mahtava valo. Siitä tulee jännittävää. Mutta sitä ennen on vielä järjetön määrä tehtävää tämän muuton kanssa. Pakkaaminen on hyvässä vaiheessa ja kaikken haastavin on ehkä se kun asun muitten nurkissa sen puoltoistaviikkoa ennenkuin pääsen uuteen kotiini. Koko omaisuus siirretään isoon varastoon. Ja sitten kun muuttopäivä koittaa niin ne pitää siirtää sieltä pois ja uuteen kotiin.

Tavaramäärä on järjetön, ja kuitenkin sellaista josta en luovu. Olen vienyt kaatikselle valtavan määrän ja lahjoittanut huonekaluja joita en uuteen kotiin halua viedä.

En ole sitä tyyppiä joka jaksaa jonkun kympin takia istua ja tinkiä netissä.

En vain nyt jaksa. Muutenkin stressaavaa ollut ja jäätävä kiire. Koen helpommaksi vain laittaa facen kuvan. Hae pois jos haluat. Ja nehän meni. Kesä on mennyt töitä tehdessä, tänään oli pari rippikuvausta ja yks kaunis raskauskuvaus merellä.

Töitä teen hyvällä draivilla ja inspiksellä, se on sitä mitä haluan tehdä ja rakastan työtäni enemmän kuin mitään.

Kepariin tehtiin vähän aikaa sitten juttu tilantarpeesta ja siitä miksi haluan asua yksin . Syitä on pitkä lista. Teen töitä jatkuvasti erilaisten ihmisten kanssa jonka vuoksi on ääri-tärkeää olla myös sitä omaa tilaa riittävästi ympärillä. Melkein 100 neliön asunto luo mahdollisuuksia. Voin toteuttaa loputonta sisustusintoani ja vanhat rakkaat huonekalut saavat tilaa. Ja me saadan Edin the lakelandterrierini kanssa tilaa, ja kilpikonnat tietysti ♥

Erittäin stressaava kevät aiheutti pahan aknen, jota olen hoitanut antibiooteilla, suolasaippualla ja sitruunalla. Se alkaa pikkuhiljaa tehoaan siihen malliin että julkasin eilen ekan meikittömän selffini ikinä.

Yli 13 000 ihmistä on nähnyt tuon kuvani ja olen saannut positiivista palautetta. Olin jo hakemassa Roaccutan kuuria kun kasvot olivat täysin tulehtuneet, mutta kohtalo puuttui peliin ja sen saaminen on miltei mahdotonta mun kohdallani. Hyvä niin. Nyt alkaa jo näyttään vähä paremmalta. Iho on laikukas ja tulehtunut vieläkin, se on pitkä prosessi, paraneminen.

Pikkuhiljaa.

Mulla on tänä kesänä ollut valtava määrä erilaisia valmistujaiskuvia. Ihania nuoria pareja. Hymyileviä kasvoja.

Tähtisilmiä.

Mustakari on ollut tän kesän the place.

Yks kesän upeista pareista, Camilla ja Nino ♥

Sitten siihen toiseen ääripäähän. Mulla oli tänään ihana rippikuvattava ja mukana oli hevonen. Siinä kun kävin kuvia läpi niin huomasin yhtäkkiä tehneeni creepykuvan viattomasta tytöstä hevosen kanssa. Se on sen merkki että pitää pian taas creepykuvata !