Pääsiäinen, vappu, juhannus, mökkikauden päättäjäiset, joulu, uusivuosi, huono päivä, hyvä päivä, normipäivä, synttärit, hautajaiset, siivouspäivä, onnistunut autokauppa, lapsen syntymä, koiran kuolema.

Asia joka on niin juurtunut yhteiskuntaamme että se on niinkuin liima, liima joka pitää kohokohtia ja alamäkiä yhdessä ja sellaisessa järjestyksessä. Asia joka on valtava ongelma, häpeä, tabu, salaisuus ja tosiasia. Kuitenkin sillä kerskutaan, ylpeillään, leveillään ja siitä innostutaan. Mutta kun tuo innostus muuttuu tuskaksi on hirveetä huomata että siitä ei välttämättä pääsekkään irti kun haluaa. Sen annetaan pahimmassa tapauksessa viedä, tuhota ja viedä mennessään kohti jotain synkkää ja mustaa.

Sisustus inspiraation lopputulema, vanha nojatuoli löytää oikean paikan ja näyttää hyvältä. Kauniisti sijoiteltu sohva ja talja siihen kauniisti päälle. Viinilasi koristaa pöytää instakuvassa. Kynttilöitä ja joku kaunis viherkasvi siihen. Mun vanhoissa instakuvissa hästägillä fiilis oli aina viinilasi mukana.

Alkoon mentiin ylpeänä mutta nöyränä. Ymmärrettiin muttei haluttu ymmärtää. Oltiin vähän parempi tissuttelija kun ostettiin vähän kalliimpaa punkkua eikä edes vilkaistu niitä alle kympin pulloja. Kyykky viini kyykytti minua enemmän kuin se kallis punkku. Olin mielestäni vähän parempi toimiva alkoholistin alku.

Syitä on miljoonia. Eikä edes tarvi etsiä. Muuta kun marssii alkoon tai lähimpään kauppaan ja hakee sen jonkun joka pelastaa päivän, lepuuttaa hermot, vapauttaa sut itseltäsi, poistaa huolet, tekee sut iloisemmaksi, kauniimmaksi ja älykkäämmäksi. Muistan ajan ennen kuin päätin lopettaa alkoholin käytön kokonaan, makoilin vanhassa kylpyammeessani ja olin ympäröinyt itseni kynttilänvalolla ja ihanalla musiikilla. Olin kuin jumalatar lämpimässä vedessä joka syleili ja helli mua. Umpikännissä on helppo kuvitella olevansa jumalatar ja sellainen yli-ihminen joka pystyy kaikkeen ja jota mikään ei pidättele.

Minulla on aina ollut läheinen suhde tissutteluun ja humalahakuiseen juomiseen. Se on ollut vahvasti läsnä siitä asti kun tulin täysi-ikäiseksi. Taisin 14-vuotiaana juoda ekan halvan valkoviinipulloni ja oksentaa jossain puskassa naakkapuistossa. Äiti taisi minut silloinkin hakea kun huonon olon ja oksentelun jälkeen tuli äitiä ja sänkyä ikävä. En sen jälkeen ole koskenut Magyar viiniin. Rakastin myös baarissa roikkumista. Se oli ihanaa, tälläytyä ja humaltua. Nähdä kavereita ja tutustua uusiin ihmisiin. Nousu känni on niinkuin jatkuva vuoristorata joka menee vaan yhteen suuntaan. Ylöspäin. Alastulo tapahtuu seuraavana aamuna kun heräät tukka kipeenä ja maailma kaatuu saman tien kun saat silmät auki. Vuodet meni siinä tehdessä töitä ja tissutellessa enemmän ja vähemmän. En tarkalleen muista milloin aloin viineilemään myös viikolla. Välillä kun tuli huono omatunto viinistä join vain olutta tai lonkeroa. Se oli jotenkin pienempi paha.

Oon kirjoittanut omaan hyvään talteen tuntemuksia liittyen tähän elämäntapamuutokseen ja laitan välillä jonkun pätkän mukaan tänne.

Viimeiset pari vuotta on ollu jotenkin elämäni tärkeimmät ja raskaimmat oppivuodet. Asiat on menny ihan eri suuntaan kuin oisin halunnut, paitsi töiden osalta. Mun työt on pitänyt mua pinnalla viimeiset 20 vuotta. Oon mennyt välillä syvissä vesissä ja välillä oon kellunut pitkiä aikoja kunnes on ollut taas aika sukeltaa. 2017 kevättalvella pyristelin kovaa kyytiä irti runsaasta alkoholinkäytöstäni joka johti tasan tarkkaan yhteen asiaan kerta toisensa jälkeen. Huono päätös.  Huonoja päätöksiä aamuyöstä humalassa, huonoja päätöksiä aamulla. Huonoja päätöksiä joka päivä

Vuosi 2017 taisi olla sitä pahinta aikaa. Join ja käytin unilääkkeitä, kovia kipulääkkeitä. Humala oli ihana asia. Se oli jokapäiväinen asia. Se oli mun juttuni joka söi mua sisältä joka päivä. Joku ääni mun päässä yritti neuvotella mun kans että on muutakin, Sonja on muutakin elämää. On elämä jossa on muutakin sisältöä kuin punkun lipittäminen ja nämä ihmiset ympärillä jotka ei anna sulle yhtään mitään sisältöä elämääsi. Nukuin huonosti jos ollenkaan, söin mitä sattui. Nautin pitkistä kylvyistäni johon kuului vähintään se pari pulloa punkkua tai valkkaria. Olin super-ihminen.  Työt kuitenkin jotenkin hoitui. Toki mä aloin niitäkin siirtämään ja perumaan jossain vaiheessa.

Missä vaiheessa humalan tuoma euforia muuttuu niin kovaksi ahdistukseksi että alat tekemään tietoisesti töitä sen eteen että kykenisit tekemään päätöksen joka muuttaisi elämäsi suunnan. Mun kohdallani työ alkoi ajatustasolla noin puoli vuotta ennen kuin lopetin. Se oli vaikea prosessi. Olinko valmis luopumaan tuosta viininhuuruisesta elämästäni ja ottamaan vastan jotain uutta ja tuntematonta? Mahdolliseti parempi elämä? Kukaan ei osannut mulle sitä kertoa, enkä osannut kuvitella minkälaista se olisi. Se oli niinkuin hyppy tuntemattomaan. Se tuntematon ja kiehtova mikä mua odotti houkutteli kuitenkin niin paljon että aloin ajamaan itseäni kohti päätöstä, tietämättä mitä se toisi mukanaan. Tiesin kuitenkin että se olisi jotain paljon parempaa kuin se mitä elin sillä hetkellä.

Hän joi paljon. Mutta minä join enemmän. Se säikäytti minut. Hän teki minulle audit testin. Olin riskikäyttäjä.

Juhannuksena 2017 join viimeisen humalani rakkaan ystäväni häissä. Tuo päätös voimautti mua. Enemmän kuin arvasinkaan. Sillä edessäni olisi yks elämäni kivikkoisimpia aikoja ja tuo asia johon sitouduin, olemaan selvinpäin, oli välillä se ainoa asia josta pidin kiinni. 

En halunnut käydä missään enkä oikein nähdä ketään. Aloin jotenkin hyväksymään että tämä valinta jonka olin tehnyt, vaikuttaisi kaikkiin mun ihmissuhteisiin. Kaikki potentiaaliset ihmiset joiden kanssa olisin voinut olla jotenkin tekemisissä käyttivät päihteitä.  Kävin aina välillä baarissa, mun piti saada nähdä ihmisiä. Olin sen muutaman tunnin ja tulin kotia turvaan. Siltä se alkoi tuntumaan. Turva.

Olin super suorittaja. Tein töitä kuin hullu. En enään tiennyt teinkö töitä rakkaudesta vai teinkö sitä siksi että saisin peitettyä totuuden. Totuushan oli sellainen musta möykky jota en halunnut kohdata, en halunnut edes ajatella sitä. Siihen aikaan kuvasin paljon kauhukuvia. Kuvasin niitä monesti humalassa. Seitinohuessa humalassa pimeä puoleni pääsi valloilleen. Pelkään etten enää löydä sitä pimeää puolta. Enkä kyllä tiedä haluanko edes löytää sitä. Ja mitä sitten vaikken löydäkkään. Silloin se on osa mua jota ei enään ole.

Palkitsin itseni hyvin tehdystä työstä juomalla itseni kevyeen humalaan. No eihän tuo aina niin kevyt ollut. Mutta minähän osasin määritellä milloin kyseessä on kevyt ja milloin ei.

Sinä hetkenä kun luulet hallitsevasi ongelmaa se hallitseekin sinua.

Muistan yhden jouluaaton kun aamuvuoron jälkeen vedin kännit ja olin yksin illan kotona. En kyennyt sanomaan siskolleni etten ole ajokunnossa. Olin väsynyt ja en jaksanut muka ihmisiä. Tämä menee samaan kategoriaan kuin eräs pääsiäislauantai kun oveni takana oli rakkaita siskon tyttöjä. Olin vielä humalassa ja suljin oven häpeissäni. Pitelin käsiäni kasvoillani ja halusin vajota 3 kerroksisen kerrostaloni kellariin ja jäädä sinne mätänemään. Nyt kun olen ollut jo jonkun aikaa ilman alkoholia olen uskaltanut kohdata näitä muistoja ja olen antanut itselleni anteeksi.

Anteeksianto on yksi tärkeimpiä asioita tämän prosessin aikana.

Niin koitti se päivä kun tajusin että alkoholi määritteli miten minä toimin, mitä päätin ja miten tunsin. Työt voi tehdä myöhemmin. Mulla alkoi hälytyskellot soida. Taistelin aika pitkään noitten tunteiden kanssa. Tiedostin että olen vaarallisilla vesillä. Se oli jotenkin pelottava hetki tajuta.

Minusta alkoi tuntua että mulla oli ongelma.

Siitä se alkoi. Työstäminen. Sain ensiapua energiahoidosta. Olin kuukauden sen jälkeen selvinpäin. Tein vain sellaisen pikku virheen että sovin itseni kanssa että olen kuukauden juomatta viiniä ja sitten voin jatkaa. Näytän itselleni että pystyn. Niinhän siinä kävikin, jatkoin tissuttelua. Ymmärsin kuitenkin kokoajan että tie jota kuljin oli lopun alkua.

Kuukaudet meni ja jossain vaiheessa alkukesää huomasin juovani olutta ennenkuin lähdin lenkille. Olihan tuo nyt ihan sairasta.

Netistä löytyy loputtomasti aiheeseen liittyvää matskua. Luin niitä ekan vuoden todella ahkerasti.

Kesäkuussa 2017 aloin olemaan valmis tekemään jonkunlaista muutosta. Jokainen solu kropassani puolsi päätöstä muuttaa elämää, en tiennyt mitä olin muuttamassa mutta halusin itse tehdä päätökseni, en halunnut että alkoholi päättäisi enää mitään puolestani. Juhannuksena 2017 kävin kuvaamassa ystäväni häät, kun keikka oli ohi join itseni humalaan. Se oli viimeinen kerta. Seuraavana aamuna jotenkin tiesin että se oli siinä. En enää halunnut olla tuo sama ihminen. Halusin olla vahvempi ihminen joka päättää itse mitä tekee ja milloin tekee. Taisin silloin saman päivänä laittaa jääkaapin oveen ison lapun jossa luki

Haluatko olla juoppo akka?

En halunnut. Tuo lappu oli pitkään jääkaapin ovessa. Kysyin sitä itseltäni joka päivä. Vastaus oli joka päivä EI. Siitä se alkoi. Mun elämäni työmaa. Jouluaattona tulee kaks ja puoli vuotta. Pitää kirjoittaa se että tajuaa. KAKS JA PUOLI VUOTTA ilman alkoholia. Onko tämä ollut vaikeaa? On ja ei ole. Yks tosi vaikea aikakausi oli, hirvittävän vaikean parisuhteen päättyminen ja siihen liittyvä tyhjyyden tunne. Kävin juttelemassa Virpi Karhun kanssa Avominnessä. Juttelu auttaa aina.

Morkkikset ja masennukset alkoivat kestämään entistä pidempään. Oli helppo ratkaisu juoda alkoholin aiheuttamaan morkkikseen ja olla taas yli-ihminen hetken. Kunnes taas seuraava alkoholin aiheuttama depis pääsee valloilleen ja maailma kaatui taas hieman enemmän kallelleen ja minä kaaduin sen mukana.

Alkoholin poisjättäminen on ollut elämäni paras päätös. Se pitää vain päättää joka päivä. Päätän edelleen joka päivä. Ääneen. En halua enää koskaan palata takaisin tuohon elämään. En halua enää olla tuo ihminen joka olin silloin. Oman itsensä kanssa turvassa oleminen on mieletön tunne. Minä kontrolloin omia ajatuksiani, teen omat päätökseni ilman minkään päihteen vaikutusta. Omien tunteiden kohtaaminen, niiden käsittely ja sosiaaliseen kuoppaan joutuminen on ollut oma haasteensa. En halua enää käydä missään, en halua viettää aikaa paikoissa jossa on humalaisia ihmisiä. Humalaiset ihmiset aiheuttavat ahdistusta.

Monet pitävät outona ihmistä joka ei juo ollenkaan. En mitenkään pääse samalle levelille juttelussa selvinpäisenä ihmisen kanssa joka on humalassa. Huumorini on siinä kohtaa olematonta. En halua altistaa itseäni. Aluksi oli tosi vaikeaa kun ei käynyt enää missään, musta tuntui että jäin kokoajan jostain paitsi. Sanoisinko että puoli vuotta meni totutellessa.

Tutustuin itseeni uudelleen. Miten tämä muutos on vaikuttanut elämänlaatuun? Opettelin nukkumaan uudelleen, stressi väheni, olen löytänyt mielenrauhan, olen myös herkempi kaikelle ja kuuntelen intuitiota enemmän kuin koskaan. Olen aina ollut iloinen, mutta nyt musta tuntuu että olen vielä iloisempi. Pidän enemmän tästä uudesta minästä. Olen rakastunut itseeni uudelleen.

Negatiivisten asioiden sietokyky on nykyään todella huono ja pyrin ympäröimään itseni hyvillä ajatuksilla ja asioilla. Hyvät ajatukset ruokkivat positiivista mielentilaa. On vaikea välttyä ahdistavilta asioilta. Koen suurta ylpeyttä siitä että olen kyennyt tekemään näin ison muutoksen. En ole yhtään sen parempi ihminen, mutta olen onnellisempi ja tasapainoisempi.

Tiedän mitä haluan ja uskallan mennä niitä asioita kohti epäröimättä.

Share Button
Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
Facebooktwitterlinkedinrssyoutube