Ystäväni soitti eilen että heidän talonsa takana on 16 joutsenta. Lähdin heti kun pääsin töistä sinne täysillä. Mutta. Heti kun tulin paikalle enkä ehtinyt lähellekkään nin joutsenet nostivat metelin, pyristelivät valtavia siipiään ja lähtivät kaikki samaan aikaan lentoon. Höh. Petyin hieman mutta, noh, se on sellaista. Joutsenten aivoituksia ei voi tietää 🙂 Tänään ne olivat taas siellä, mutta en jaksanut lähteä kuvaan niitä tänään. Tehtiin pikkusiskon kanssa pitkä lenkki Laajalahden metsissä koiriemme kanssa.

Eikä haitannu yhtään vaikka satoi ja oli vähän kurja ilma ja väsytti aamuvuoron jälkeen.

Mun raksuni ( 6 vuotias  Airedalenterrierini, Oscar, myös tunnettu nimeltä Rolf <3 ) oli oottanu mua koko päivän, ja vähintä mitä voin tehdä on viedä hänet lenkille jotta hän saa nauttia ja juosta vapaana <3 Ja minä sain parasta A-luokan seuraa. Pikkusisko <3

Tuli erityisen hyvä mieli 🙂

Nämä todella kurjat viimeaikaiset tapahtumat täällä Kokkolassa vetää mielen maahan :(( Ja tämä viimeisin, että tunkeudutaan koira-aitaukseen ja laitetaan niin tiukka kuminauha koiran ala-leuan ympärille että se syövyttää syvät jäljet. Ja omistajien ollessa poissa.

The world is getting ugly.

Mä niin toivon että sekä omat että toisten lemmikit saisivat arvoisensa kunnioituksen. Jokainen elämä on kunnioituksen arvoinen. Oli se sitten räksyttävä koira tai vapaana kulkeva kissa. En ota kantaa mikä on oikein ja mikä väärin, onko se oikein pitää räksyttävää koiraa häkissä. Joskus se on ainoa vaihtoehto. Miksei kaikkia kissoja leikata. Miksei kaikilla koirilla jotka räksyttää oo sitruunapantaa. Nämä ovat niitä kysymyksiä joista voi kiistellä ikuisuuksia. Mutta yksi on varma.

Olet sitten kuinka eläinvihaaja tahansa, MITÄÄN eläintä ei ole KENELLÄKÄÄN oikeutta kiduttaa.

Anyway. Löysin eilen jotain paljon kauniimpaa kuvattavaa kuin joutsenet. Löysin onnea, naurua, hymyä ja helliä katseita keskellä synkkää ja sateista iltaa. Se jos mikä saa hyvälle tuulelle <3


 

Share Button
Facebooktwitterlinkedinrssyoutube
Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail