Novemberdays.

 

Kävin pitkästä aikaa kotona tänään, siis vanhemmillani. Näen niitä aivan liian harvoin, ja siihen on tultava muutos. Äitillä on kaikenlaisia puskia pihassaan joita nykyään ei enää näe. ( Nykyajan pihoissa on tuijia, lisää tuijia ja vielä vähän tuijia 😉

Juhannusruusu

Pienestä asti sen huumaava tuoksu on jäännyt mieleeni. Forever. Rakastan sitä puskaa. Valkoiset valtava ruusunkukat kukkivat runsaasti ja pitkään ja lehdillä on mieletön syysväritys. Tänään oli pikkupakkanen, vihdoinki. Talven on tultava ja mua ei haittaa vaikka se tulis heti. Pidän kaikista vuodenajoista, kaikki ovat jees, nojoo -30 on hieman liikaa mutta senkin kanssa pärjää xD Anyways, pikkupakkanen, nuo punaiset lehdet ja jäätyenitä pieniä pisaroita. Heti iski inspis, en oo kuvannu moneen moneen päivään mitään omia juttua, oiskohan menny jo viikko. Tuo typerä Pro Rajalan kuvakisa vie kaikne inspiksen. Haluaisin niin kovasti pysyä TopKympissä jotta miellä ois Tingelingin kans mahdollisuus voittoon. Mutta jostain syystä mitäänsanomattomat kuvat ( omasta mielestäni tietysti, mutta tiedän in fact että monen muunkin mielestä ) ovat huikeesti eellä ja me ollaan auttamattomasti jäljessä, mutta sija 7 on ihan jees ja niinkauan kuin pysytään tuolla niin mahdollisuus on olemassa voittoon. Musta tuntuu että tässä kisassa ne jotka äänestävät itseään riittävästi ovat johdossa, ja kisassa on paljon hienoja kuvia joilla ei ole mitään mahdollisuutta päästä topkymppiin kun ei ole aikaa istua ja äänestää itseään.

Nykyajan älypuhelimilla voi äänestää vaikka miljoon kertaa päivässä kun vaan viitsii. Mutta mitä jännää siinä on ?! Kun tämä on ohi ja whoever nyt sit voittaa niin IKINÄENÄÄKOSKAAN en osallistu näihin diibadaaba kisoihin. Se ei oo sen arvoista. ” Olet jo äänestäny tätä kuvaa tänään, voit äänestää tätä kuvaa huomena uudestaan ” lauseella ei ole MITÄÄN merkitystä kun omaa kuvaansa voi oikeasti äänestää rajattomasti kun vain tietää miten. Ärsyttävää. Oikea kisa on kisa johon lähetetään kuva, jota muut kuin tuomarit ei voi äänestää. Ja joka perustuu johonki logiikkaan ja järkevään arvostelukykyyn . Jos oikeasti ylivoimaisessa johdossa on kuva tietyömaasta jostain puskista otettu niin jossakin on pahasti vikaa xD En sano sitä että meidän kuvamme on sen kummepi kuin monet muutkaan kuvat kisassa, väärät ovat vaan kärjessä. AnywAY, asiaan. Kuvasin nämä lehdet close-upilla, ja käytin AWB:nä valkoista loisteputkea. The magic blue 🙂

Ja jos käyt äänestämässä niin seuraa tätä linkkiä, sieltä löytyy meidän TINGELING :

http://www.nrj.fi/kilpailu/rajala-kuvakilpailu/?s=fb&id=539

Share Button
Facebooktwitterlinkedinrssyoutube
Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

← Previous post

Next post →

3 Comments

  1. Lindiis

    I’t was nice having u home again, harvinaista luxusta kun bigsister lorvailee mallotissa <3 <3 Herrli bilda once again!!!

  2. Tingelingi

    Honey, The Kisa is stupid, but You´r pic is Lovely <3 O fiin fiin bilda er di igen!! Ja mitä juhannusruusuihin tulee, niin niitä löytyi fammon tyköä, ja kohta niitä löytyy myös meidän pihalta 😉

    <3

Vastaa