Neristan teema jatkuu häiden merkeissä. Heidi & Vellu sanoivat tänään tahdon. Meidän oma wanhakaupunki oli oiva valinta hääkuvien ottamiselle. Iltapäivällä kolmen aikaan oli vielä vähän valoa, just sopivasti. Vanhankaupungin valot syttyivät juuri sopivasti kun kuvattiin. Käytin kaikkiin kuviin luottomuotokuvaputkeani, Canonin 70-200 2.8 IS L USM joka todellakin toimi tänäänkin.

Sain etukäteen muutamia inspiskuvia jotka helpottivat kuvaamista. Oli nimittäin jäätävä keli, kädet jääty hetkessä eikä ollu hirveesti aikaa miettiä asetuksia. Onneks on tullu kuvattua jo niin paljon näiden hääkuvausvuosien aikana ettei niitä paljoo tarvinnu miettiä. Se tulee jotenkin jo selkäytimestä ja tänään jos koskaan olin iloinen siitä kun ei tarvinnut arpoa. Kylmässä työskentely on aina haastavaa, hanskat on MUST, lasit oli huurussa niinku kamerankin pieni ruutu. Mutta kuvista tuli mielelstäni aivan loistavat ja niistä näkyy se fiilis jota kuvissa haettiinkin.

Happiness ♥

Heidin meikin teki Katja Kaskilahti / Kauneushoitola Neonilla & kampauksen teki Nina Niskala / Leikkaamo.

Pari olikin aivan upean näköinen, ja Minna Parikan punaiset kauniit kengät viimeisteli Heidin asukokonaisuuden täydellisesti.

Paljon onnea kauniille parille !

Ps. tämä oli täydellinen päätös tän vuoden 2012 hääkuvausvuodelle joka on ollut aivan ihana ! Hääkuvausten suhteen kannattaa olla aikaisin liikkeellä, ens kesän viikonloppuja varataan nyt jo.

 

Ei ole olemassa muureja

On vain siltoja

Ei ole olemassa

suljettuja ovia

On vain portteja

joiden läpi kuljetaan

säihkyvin silmin

huulilla varjoja syvempi hymy

kohti paikkaa

missä virrat kohtaavat

kuin janoavat suut

– Tommy Tabermann –

 

Share Button
Facebooktwitterlinkedinrssyoutube
Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail