Hengähdyspaikka, lepoa, omaa tilaa, omaa aikaa. Minulla on aina ollut hieman omintakeinen tyyli. Olen aina vihannut valkoisia tiloja, ne aiheuttaa ahdistusta. Värit taas rauhoittaa, olen välillä kävelevä kaaos ja värit kotona ovat sen mukaisia. Ne myötäilee mun olemusta.

Esineieden täytyy puhutella ja makuni onkin nykyään tosi ronkeli. Kyntteliköiden täytyy olla Lancinin ja esineiden sellaiset erityisen kauniit. Välillä menee pitkiä aikoja etten löydä mistään mitään ja sitten välillä vastaan tulee useampi juttu niinkuin tänään. Toki myös myyn välillä aktiivisesti esineitä joihin kyllästyn ja kun kaipaan vaihtelua. Tänään möin Lancinin bling-kynttelikön tutulle ja se saikin parhaan mahdollisen uuden kodin.

Esineillä pitää mielellään olla tarina, jonkun vanha, jo käytössä ollut jolle voin antaa uuden elämän. Musta on ihanaa kun voi kierrättää tavaroita.

Piti aivan ottaa kuvia.

Niin rakas koti.

RAKASTAN värejä kotona. Tämän norsun löysin tänään 3 eurolla.
Mulla on heikkous. Montakin. Yksi niistä on Lancinin kyntteliköt. Tämä pronssi / marmori chandelier painaa 6.2 kg. Kertakaikkiaan upea. Sitä voi tuijottaa loputtomiin ja aina löytää jonkun uuden yksityiskohdan.
Gottu love the details.

Lancineilla on sammutin. Kaikki osat on irroitettavissa.
Rakastan rouheita pintoja.
Kukkakauppa Mari Havialta löyty täydellinen penninmuori, niitä on täällä 3. Hän roikkuu kristallikruunusta. Alkaa tila loppumaan ja täytyy improvisoida.
Erään edesmenneen mummin kaunis kullattu tuhkakuppi.
Sieluttomia valkoisia koteja on ihan liikaa. Värit tuovat eloa, ja tämä akvamariinin värinen seinä oli kyllä nappi valinta tänne mun vuokra-kotiini. Seinälamppu Sisustus Zinnasta. Taide vieressä on Kokkolalaisen Riina Rauman teos.
Rouheeta ja värikästä. Minulla ei ole kattolamppua olkkarissa lainkaan. Sen sijaan pieniä valoja on paljon.
Antiikkinen lamppu sai uuden elämän kun heitin varjostimen pois ja laitoin Clas Ohlssonilta ostetun valtavan pallovalon tilalle. Heinät: Kukkakauppa Mari Havia.
Kauniit ja värikkäät valot: Sisustus Zinna Kokkola
Kultainen tarjoilupöytä: Sisustellen / Kallentori.
Viherkasvit luovat tunnelmaa. Antiikkinen senkki löyty 5 vuotta sitten kirpparilta, sittemmin se on hienopuusepän käsissä saannut uuden elämän.
Maalattiin mustaksi. Täydellinen.
MiniCaptain jalkalamppu by Rydens. Claudia Intinon ” Iggy” löyty Roomalaisesta galleriasta. Värikkäät öljyvärityöt on siskon tyttären tekemiä. Talja Biskop Hidesin ja tyynynpäälliset Zinnasta.
Vanha rahi sai uuden elämän taitavan Sanna Heikkilän käsissä.
UnaBella MiAmore. Hänen lempparinojatuolinsa on SPR kirppikseltä. Rakastamme sitä kumpikin.
Spr kirppiksellä on valtava valikoima ihan kaikkea ja ihana henkilökunta!

Share Button
Facebooktwitterlinkedinrssyoutube
Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail